lauantai 29. elokuuta 2015

10. Ratsastusta pitkästä aikaa!

Aamu alkoi normaalisti, heräsin jostain syystä 6.58 ja kävelin olohuoneeseen katsomaan televisiota. Mummi heräili, kun kuuli minun heränneen ja ruenneen tekemään eväitä. Olin lähdössä tallille pitkästä aikaa. Jimmyn omistaja haki minut keskustasta ja lähdimme siitä tallille. Tallilla Jaana esitteli minulle paikkoja ja haimme jossain vaiheessa Penan ulkoa. Talutimme Penan sisälle ja lähdimme hakemaan Jimmyä. Kun olimme hakeneet pojat sisälle rupesimme hoitamaan niitä rauhassa. Letitin siinä Penan tukkaa, joka oli yllättävän haasteellista, kun poni kiskoo päätään ja liikkuu kokoajan. Kello alkoi lähestyä 12. ja siinä sitten Ellu tuli paikalle. Vaihdoin housut ja kengät, jonka jälkeen lähdimme kenttää kohden. Ratsastin kentälle, koska kenttä oli aivan uimakoulu kunnossa. Ellulla oli päällä normivaatteet, ja Jimmyn kanssa saatiin ne ihan likaisiksi.

Ellu pyysi minua kävelyttämään Jimmyllä alkukäynnit ja otin siitä sitten ohjat käteen. Alkuun tuntui vain, että mikään ei onnistu. Vähän ajan päästä, kun Jimmy nyt jotenkin alkoi olla OK, taipui ja asettui ihan hyvin, vaihdoimme suuntaa ja aloitimme työskentelemään ravissa.

Ravissa työskentely oli aluksi todella vaikeaa molempiin suuntiin ja Jimmy kulkikin aika pahasti lapa edellä alussa. Ravailin ja yritin jotenkin ratsastaa Jimppaa, mutta ei siitä tullut mitään. Menin siis kokoajan isolla keskiympyrällä. 

Nostelin sitten Ellun pyynnöstä laukkaa siinä ympyrällä. Todettiin siinä ihan samat ongelmat. Osasin, mutta en osannut. Se oli haastavaa.

Tässä sitten annettiin J:n kävellä ja jutskailtiin samalla. Sitten heitin jalustimet ja aloitettiin siinä ympyrällä tekemään ihan perus toimintaa, pidäte ulko-ohjasta ja samalla sisäpohjetta, aseta sisä-ohjalla ja ulkopohkeella hallitsin lapaa. Silloin tuli se ahaa- elämys. Tiesin mitä tehdä. Asiat alkoivat rullaamaan. Tehtiin voltteja ja valvottiin enemmän sitä ulkopohjetta ja voila, se alkoi kantamaan itseään. Kun se alkoi olemaan hyvä, tehtiin tasainen siirtymä raviin ja tehtiin lyhyt matka hidasta ravia. Minulla ei meinannut pitää tasapaino heti Jimmyn ravissa, mutta kyllä se siitä. Sen jälkeen toistettiin kaava ja annettiin vähän kaasua ettei Ellun sanoin takajalat mene Kiinassa. Se alkoi onnistua ja kokeilimme laukkaa. Otimme sitä lyhyen pätkän.

Laitoin jalustimet takaisin jalkaan ja se meni taas kököksi. Tehtiin siinä käynnissä hommia ja pian Ellu hoksasi missä vika. Minä kuulemma tukeuduin liikaa jalustimiin ja valuin helposti etupainoiseksi.

Homma saatiin korjattua yhdessä ja ravista tuli nyt molempiin suuntiin pätkittäin todella hyvää. Samaa teimme laukassa. Laukassa vauhti lähti välillä kiihtymään, mutta tuli pätkittäin todella hyviä hetkiä.

Menin vain loppuravit ja sitten lähdimme Ellun taluttamana tielle kävelemään.

Veimme ponin pesupaikalle suoraan ja pesimme Jimskan, sillä se oli ihan kuran peitossa.

Puhdistimme varusteet ja annoimme melassin ja ruokaa. Sitten vaihdoin vaatteet jotka olivat ihan litimärät Jimskan pesun takia ja veimme ponskin ulos.

Tiedän että materiaalittomat postaukset ovat ikäviä, mutta ei ymmärretty ihan meidän uutta kuvauskalustoa Ellun kanssa,

Mitenkäs näin kävi? Ja milloin teille on tullut  ahaa- elämyksiä?

lauantai 27. kesäkuuta 2015

9. Viimeinen katkelma.

Nyt tulee viimeinen katkelma, mitä löydän enään. Tämä on päivätty 15. toukokuuta 2015, joten aika lähellä nykyhetkeä mennään, ja katkelma kuuluukin näin:

" Nyt jaksan vihdoin kirjoittaa teille! Pidin taas pienen breikin, enkä tiedä miksi. Mulla ois oikeasti ollut aivan älyttömästi matskua teille, mutta jotenkin en vain ole saanut mitään aikaiseksi. Viime postaukseta onkin jo aikaa. Olen mennyt tässä Adamiksella, Otolla ja kolme viikkoa putkeen Rokolla. Minulla toimii koneella Y- kirjain huonosti, joten yritän käyttää sitä vähemmän.

Se tunti kun menin Adamiksella oli istunta tunti, ja Adamis oli oikeasti ihana. Mentiin ihan perus alkuverkka, kolmella ympyrällä, ja siinä lähinnä pyörittelin sitä pohkeen ympärille. Jotenkin kiva poni heti verryttelyssä. Olen ehkä hieman pitkähkö Adamikselle. Yritän jossain vaiheessa saada tehtyä niin sanotun erikois postauksen. Jos kerkeäisin, kirjoittaisin täne usemammin, mutta kokeillaan nyt miten tämä tulee sujumaan!
Kuvat c. Juulia

Seuraavalla kolmella tunnilla menin Rokolla. Toki, ärsyttihän minua, kun omiin lempihevosiin Roko ei lukeudu. Se on jotenkin niin tönkkö mulla, en sitten toki tiedä, minkälainen se on muilla. Toivottavasti saisin sitä vähemmän jatkossa, ja menisin erilaisemmilla hevosilla kuin Roko. En muista yhtään olenko kerinnyt jo jostain nuista tunneista kirjoittaa, joten en nyt enään muista mille tunti tuntui, tai mitä tehtiin. Muistan vain yleis vaikutuksen - ei toiminut.







*Harjoittelen kaatumista..*   Kuvat c. Tero K


Rosella menin kaksi tuntia putkeen. Tiedän vain, että Rose on jotain rakkautta! Sinne menee iloisena, ja sieltä myös tulee iloisena(Tykkään myös Rosen koulusatulasta.. ;)) Rosella on tasaiset, helpot askeleet istua. Siellä on helppo keskittyä omaan istuntaan ja siihen, miten ne jalat oikeasti ovat siellä hepan ympärillä. Meillä kuitenin ilmeni Sarin pitämällä kuusikaarisia käsittelevällä tunnilla ongelma, nimittäin, kun keskityn ja yritän istua ja saada siitä ponista pehmeää, jarrutan sitä istunnallani ja hengityksellä. Saatiin siis moitteita niin sanotusta shetlanninponi ravista. Muuten saatiin paljon kehuja hyvistä ja kauniista avoista. Olin tosi ylpeä ponista, heti kun saatiin tahti kuntoon.


                                                                              Kuva c. Tero K

Toisella tunnilla tehtiin pysähdyksiä. Rose oli jotenkin mukavan terävä Hillan jälkeen. Poni kerettiin kuitenkin purkaa välissä ja siksipä poni piti laittaa nopeasti, joka johti upeaan varusteluun. Kerkesin vaihtaaa Hillan ja Moonan kanssa muutoman sanan ja vaihtaa pkaisesti puhelinnumerot. Sain Whatsapissa myöhemmin Hillalta videon, mutta en jaksanut sitä rueta muokkaamaan. Se oli sitä paitsi lyhyt. Rose oli tyypillinen ihana itsensä, eli pyöreä ja lyhyt. Pohkeen kanssa sain työstää ponia aika paljon, sillä Rose jostain syystä vastusti sisäpohjettani. Kysyin sitten Sarilta, että annanko hänelle raippani, mutta hän sitten sanoi, että en tulisi saamaan sisäpohjetta läpi ilman kouluraippaa. Sain sen aika loppuvaiheessa vasta läpi, joten se ei nyt ihan kunnolla onnistunut näin aihetta ajatellen. Harjoiteltiin pituushalkaisijalle pysähdyksiä. Siinä Rose jotenkin kuunteli, mutta välillä riideltiin siitä, haluaako Rose kuunnella sisäpohjetta. Siksipä laukka kaahasi, ja nämä kuvat ovatkin aika alusta.






                                                                     Kuvat c. Tero K
                    Kas. Hyvä ystäväni Venla Bagiran kanssakin on osunut kohdalle!


Eilen 14. 5. 2015 menin Kunkulla. Rokon tavoin, Kunkkukaan ei kuulu niihin ihan suosikkeihin. Olin jo heti vähän turhautunut, sillä aamulla oli tullut kiire ja olin jo valmiiksi hieman ärsyyntynyt. Tunnilla tehtiin osia kouluradoista. Se oli ihan hirveää. Kunkku oli jäykkä ja ei taipunut yhtään. Oli aika rankka tunti mun vasemmalle pohkeelle, sillä sitä sai suunnilleen kokoajan käyttää. Tehtiin laukkaa normaalisti tehtävien seassa.

Yritin pitää tämän tälläisessä luettavassa mitassa, joten en viitsinyt kirjoittaa niin perinphjaisesti. Olen myös edelleen tuosta tauosta pahoillani, blogi vaan kärsii kevään viimeisistä rutistuksisa. Alkaako muita jännittämään oma todistus? Olisi kiva saada lisää lukijoita, joten yritän vastata kaikkiin kommentteihin ja käydä katsomassa toisten blogeja ja sitä kautta, mikäli silmää miellyttää kirjautua lukijaksi.

Päivitin myös ulkoasua jonkin verran! Mitäs pidätte? "

Mistäs sitten kiinnostaa lukea?

Mitä piditte? Pistäkää kommenttia tulemaan!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

8. On se vaan hieno!

Tänäänkin siis katkema, johon olen kokonaisuudessaan aika tyytyväinen. Menen siinä yhdellä ihanalla hevosella, Otolla. Päivätty tämä on 19. maaliskuuta 2015. Kirjoitan siinä seuraavasti:


" Tänään postaan myös herkullisista ruoka annoksista viikon ajalta.. nam. Moni varmaan mietii miksi yleensä kirjoitan aikas vähän ja sekin painottuu juuri torstaille. Miksikö, no.. itseasiassa mulla on tosiaan aina torstaisin oma tunti, ja sen takia on helpoin ja ehkä tällä tavalla yksinkertaisin itselle, kun ei niin tarvitse miettiä, mistä sitä postaisi. Normi settiä siis taas tänään. Ennen sitä kuitenkin haluan ilmoittaa taikka ennemminkin kertoa, että tänään juuri äsken ilmoittauduin tämän kauden ensimmäisiin harrastusmielessä starttaamiini kilpailuihin. Köh, ette pääse vieläkään näkemään esteratsastusta, musta taitaa olla tulossa täti. Siis ihan kouluratsastuskilpailuihin. Menen He B:0 2009 - ohjelman, joka on omasta mielestä juuri itselle sopiva.

Tänään siis mulla oli tavanomaisesti valmennus ja aiheena oli vastataivutus. Menin sitten tallille ja katsoin listat. Minulle oli laitettu Otto, josta sainkin tänään oivan kouluratsun. Otolla on tärkein apu paino, joten aloin jo karsinassa suunnittelemaan, kuinka saan siitä tukevan ja varman, jotta tehtävä onnistuisi. Joten päästyämme maneesiin tuli yksi ongelma. Multa puuttui jalustinkumi, enkä edes ymmärrä, miten juuri minulta aina puuttuu osia. Kumin löydyttyä kiipesin selkään ja aloin pikapikaa verryttelemään, jotta saisin sen ajoissa vertyneeksi ja voisin aloittaa tehtävän. Aloitin alkuverryttelyn reippaalla käynnillä ja ohjat käteeni otettua rupesin heti taivuttelemaan. Suunnitelmani istunnasta oli selkeä. Suora hyvä ryhti, kanna kädet ja pää sekä paino piste keskellä satulaa. Suunnitelma toimikin kohtuullisen hyvin. Alkuverryttely tehtiin molempiin suuntiin askellaji-vapaana, eli ei ollut pakko mennä tiettyä askellajia, vaan sai päättää, mitä halusi tehdä. Se oli rentoutumisen kannalta hyvä asia. Sain suunnitelman ansiosta Oton aika rennoksi alkutunnista jo, ja se laukkakin sujui jotenkin. Ehkä jalkoihin oisin saanut kiinnittää enemmän huomiota. Otin vain laukat molemmissa päädyisssä, jotta sain kunnolla sen takapään toimimaan. Itse tehtävänä oli tehdä uran sisäpuolella voltit ekan kierroksen käynnissä ja sen jälkeen voltit ravissa, mutta minähän en tajunnut kysyä montako volttia riitti, ja siksi teinkin varmaan kymmenen ympyrää, ja meinasin jäädä muiden alle, jotka tulivat jo ravissa. Tässä vaiheessa menimme vasemmassa kierroksessa. Itseasiassa tehtävä oli aika helppo, kun alla oli opetusmestari! Omat avut olivat vähän hakoteillä, mutta, onneksi Otto on sen verran yritteliäs hevonen, joka yrittää aina miellyttää ratsastajaa, korjasi itse liikkeet kohtalaisen oikeaoppisiksi,  joka vähän auttoi. Sama toistettiin toiseen suuntaan. Kun viime viikolla mainitsin, että se sulkutaivutus ei sujunut millään, tänään teimme sitä vahingossa Oton kanssa. Ei meidän pitänyt, mutta saatiimpahan kehuja hyvistä sulkutaivutuksista, kunnes korjasin hepan toisin päin ja aloitin tekemään sitä vastataivutusta ja kyllähän se sieltä. Loppuverkassa sain hepan ihan alas ja sen tein vain rauhallisella keventelyllä ja sitten vain siirsin käyntiin. Otto oli varsin hyvä. 

Sunnuntai se taisi olla kun söin jäätelöä ja herkullista mustikka-smootieta, nam. Tiistaina maistelin suklaa vohveleita, mutta se oli sen verran myöhhän, sekä mulla ei ollut kameraa mukana joten se sai nyt jäädä. Tänään tein itselleni sairaan hyvää smootieta kouluun mukaan.

Otin myös tallilta tullessani järkkärillä auton ikkunan läpi hienoja maisema kuvia! ( Kääk, näissä tais tarkennus vähän kusasta.. ) "

Tälläinen katkelma tällä kertaa.






maanantai 22. kesäkuuta 2015

7. Lisää katkelmia - " Mä en osaa ratsastaa..

..tai ainakaan tänään en osannut. Tunnilla oli aiheena avot ja ennenkuin kerkesin riemastua, katsoin tuntilistat ja.. menin Rokolla. Se oli aivan hirveä, eikä taipunut. Ehkä se oli itsestä kiinni? En tiedä, mutta sen tiedän, etää ei, ei ja vielä kerran ei näin. Ehkä en olekkaan kouluratsastaja. Entä jos olenkin kaikkea muuta? Tässä tulee mieleen joku omaa tietä etsimässä tai vastaava. No ehkäpä ensi kerralla menisi paremmin tai olisi edes eri ratsu.

Kaikki meni tänään hyvin siihen asti, kunnes pääsin tosiaan talille ja katsoin listat. Menin Rokolla. Lyhytjalkaisella  karvakasalla. No eihän  siinä, olihan Roko ihan kiva silloinkin kun menin ilman satulaa. Silloin se taipui ja kuunteli. Joten miksi ei tänään? Selkään päästyäni ajattelin vain; ompas kamala penkki ja karvakin vinossa. (en edes tiedä, mitä ajattelin XD) Otin pitkän koulupiiskan juuri siksi, jotta Roko liikkuisi jonnekkin suuntaan, mutta ei. Jouduin heittämään ratsupiiskan alkukäyntien jälkeen pois, varmaan siksi, että saisin ravin koottua. Siinä vaiheessa tuli yksi ongelmista ilmi. Ohjat. Niistä puuttuivat ne nappulat joista pidetään kiinni. Eihän siitä meinannut tulla yhtään mitään, kun ohjatkin valuivat kokoajan. Alkuverryttelyssä vielä en kerennyt turhautua, kunnes päästiintekemään avotaivutusta, joka oli jotain niin kauheaa. Siinä vaiheessa ajattelin että joko täältä pääsis pois, kun en ennen ollut tehnyt avoa, ja no, siksihän tuo ei varmaan oikein onnistunut. Minun kai pitäisi lukea enemmän teoriaa, jotta oppisin paremmin? Itseasiassa kyllähän ne avot jotenkin sieltä toiselta suunnalta tuli, jotenkin sekavasti vain kuitenkin. Otettiin vain ulkopohje taakse, sisäpohje eteen ja paljon paljon pidätteitä, mutta eihän niistä mitään kunnolista tullut. Loppuverkassa se jotenkin rentoutui, mutta en nyt sanoisi että mitenkään loistavasti. En saanut millään ketään kuvaamaan, joten se sai nyt jäädä, eikähän niissä ols mitään nähtävää ollut, kunhan oisin saanut nauraa, miten surkeasti meni.

Asiasta kolmanteen. Pahoittelen sitä, miten vähän loppujen lopuksi oon tän viikon aikana postaillut. Jos jaksaisi voisi väsätä teille eräänlaisen oma keksimän blogihaaste postauksen, mutta siihen pitäisi muokata vielä kuvat. Olisiko se mielenkiintoista luettavaa sunnuntaille?

Viikonloppuna tuskin kerkeän päivittämään blogia, kun ajattelin vähän lähteä reissaamaan. Minne? No ajattelin lähteä morjestamaan serkkuja tuonne 80kilometrin päähän. Ihan kiva heitäkin nähdä. Olisiko viikonlopusta kooste kiva postaus ensiviikolle? Kertokaa ihmeessä mielipidettä kommentti boksissa.

Tällä viikolla on myös aurinkopaisteesta saatu nauttia mukavasti. Täällä Kuopiossa on ollut jo todella lämmin, jonka takia ihan nahkatakilla oon selvinnyt tällä viikolla, ja se on kevään merkki! Odottaako joku muukin kesää?

En yhtään tiedä miten viisas postaus tuli, mutta toisaalta minun on nyt pakko rueta nukkumaan, vaikka voisin kirjoittaa varmaan vuoden tätä!

Vielä nyt kun innostuin niin laitoin myös kivan auringonlasku kuvan. (köh, sitähän ei edes ole vielä julkaistu.. ;) ) " 

Tälläinen katkelma päivältä 12. maaliskuuta 2015. Kohta alkaa loppua katkelmat. Mitäs sitten tehdään? Laitetaanko blogi kesä taolle? Kuva ei liity tuntiin, mutta, koska mainitsen sen katkelmassa, lisään sen silti.



lauantai 20. kesäkuuta 2015

6. Varustepostaus (vanhentunut)

Tämänpäiväinen postaus ei ole edes ällä pilattu. Tämä ei ole vanha, vaikka lunta onkin maassa. Olen päivännyt tämän 8. maaliskuuta ja näin katkelma meille sanoo:

Nyt tänään tulee ensimmäinen erikoispostaus, ja tässä erikoispostauksessa esittelen minun ratsastus varusteita, ja mitä kaikkea turhaa minulta löytyy. (Vink vink, kiinnostuneet, näistä voisin osan myydä pois.. ;) ) Nyt itse asiaan eli siihen mitä näitä olen ostanut ja paljonko olen näistä aikoinaan maksanut ja niin edelleen.

Horzen jonkun - merkkiset nahkaiset ratsastussaappaat, ja näistä olen aikoinaan maksanut 130euroa. Nämä ovat olleet aivan hintansa veroiset, yhden ainoan korjauksen näihin olen joutunut suutarilla teettämään, nimittäin kesällä minulla hajosi näistä vetoketju, ja lojuivat kaapin pohjalla jonkun puoli vuotta, kunnes sain aikaiseksi viedä saappaani suutarille. Tällä hetkellä aivan ykkös varuste valmennusten kannalta. 

Horzen HaloRider - kypäriä löytyy kaapista kaksikin kappaletta. Hintansa ajavia kypäriä, joista molemmat olen saanut lahjaksi. Toinen on kooltaan 54 ja toinen 57. Pienempää en enää käytä joten tästä olisin valmis luopumaan sopivasta hinnasta. Lukot ja semmoiset vielä ihan ehjiä, vaikka isompaa onkin käytetty paljon. 54 on olluyt vähemmällä käytöllä ja siksi myös paremmassa kunnossa.

Horzen Pallopäiset perus kannukset, ja taitaavat olla 25mm, jos oikein muistan. Pari kertaa olen näitä käyttänyt, ja erittäin hyvät yleiskannukset, ehkä hieman isot mulle, voisin vaihdossa etsiä 15mm? Näihin mulla löytyy myös toiset kannusremmit, jotka tilasin vahingossa, mutta ihan hyvät siltikkin.




CRW :n punaiset ratsatushanskat, joista olen maksanut 15euroa. Näitä en ole käyttänyt kauheasti, mutta tähän mennessä ovat asiansa ajaneet paremminkin kuin hyvin. Näissä on hyvä tartuntapinta, joka pysyy kunnolla ohjissa kiinni. 

CRW :n punaiset ratsatushousut, ja nämä ovat maksaneet 50% alennuksessa 42euroa, jolloin ne olen ostanut. Ovh on 84euroa, joka ei edes olisi näistä huippu housuista paljoa. Olen pitänyt näistä paljon. Näistä löytyy myös ne eräänlaiset saapaslahkeet, tai miksikä näitä tahtoo kutsua. Väri ei ole lähtenyt haalistumaan, ja tosi istuvat. 

CRW :n valkoiset kisahousut kultaisilla kuolain koristeisilla taskuilla, näistä olen maksanut tasan saman verran kuin punaisistakin, eli alessa 42euroa. Näissä on saapaslahkeet, ja koopaikka housut, kuten myös muutkin näistä ratsastushousuista. Suosittelen jokaiselle joka haluaa siistin lookin törsäämättä aluksi satasia pelkkiin kilpailuvarusteisiin.





CRW :n kilpailutakki, josta olen maksanut 62euroa, eli ei mitenkään paljon, ja ihan käyttämättömänä kaapissa, kun en ole jaksanut raahata itseäni vielä kilpailuihin tämän ostettua. Hyvä takki niille jotka eivät vielä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sillä ei ainakaan ole hinnalla pilattu.

Hööksin saapastuet, näistä olen maksanut 10 vai 15euroa, ja ovat olleet sen arvoiset. Toimineet hyvn ja ajaneet asiansa. Näissä kiva kultainen väri.

Bilteman raippa, jota en kauheammin käytä, tästä olen maksanut noin 4euroa. Ihan hintansa veroinen, eikä ulkonäöltäkään rumimmasta päästä. 

Horzen turvakärki jodhpurit, nämä olen ostanut käytettynä eräältä tutulta, ja maksanut 15euroa. Olleet aivan huiput, nyt vähemmällä käytöllä, kun jaksoin nuo saappaat korjauttaa.

Kaapistani löytyy myös Eurohunterin talviratsastushanskat, ja nämä ovat olleet minulla jo kaksi vuotta, vieläkin hyvässä kunnossa. Olen näistä maksanut noin 15euroa.






Kyllähän tätä tavaraa on, ja löytyis varmaan lisääkin, joten jos joku kaipaa jotain varusteita, voi kysellä kommenteissa. Mitäs piditte tästä ensimmäisestä erikoispostauksesta? Lisää näitä tulevaisuudessakin?  "

Tällaista katkelmaa tänään. Luovutan samanlaisen fontin ja tekstin kanssa, en tajua mikä tällä on.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

5. Nykyisyydessä mennään

Tässä on katkelma, joka onkin jo ihan tämän vuoden puolelta. Postauksenolen tainnut jopa saada aikaiseksi kirjoittaa ajoissa samana päivänä. Katkelma kuuluu päivältä 5. maaliskuuta 2015 seuraavan laisesti:

" Tänään, juuri tänään palaan blogin kirjoitus tauolta. Olen teitä varten jo kirjoittanut huomisellekkin postausta ennakkoon, jos en kerkiäkkään kirjoittamaan, jossa kerron vähän omasta kannastani kouluratsastuksen erääseen todella tärkeään aiheeseen. Loman aikana oon keräillyt teille lisää matskua, ja on myös tullut lisää kuvaus- kalustoa, joten saattepa sitten jossain vaiheessa äänestää ensimmäistä erikoispostausta!

Itse asiaan nyt. Menin viime viikolla Neonas nimisellä ruunalla, Nasuksi kutsuttu, joka on lämminverinen ratsuhevonen, eli puoliverinen. Nasu oli ihan kiva, paitsi alkuun se ajatteli, että ehheh, mähän voinkin syödä Nellan! Tunnille päästäessä muistin että minulla on rentous valmennuksen aiheena. Menin alkuverkkaa itsenäisesti käynnissä noin 20minuuttia, jotta sain heppaan kivan rentouden suuhun. Sen jälkeen kun hevonen oli käynnissä rento, siirryin rauhalliseen raviin ja aloin työstämään sitä pehmeäksi. Se olikin jo sitten haastavampaa. Menin ravia noin 15minuuttia, kunnes sain Nasun rennoksi. Tämän jälkeen nostelinkin rauhassa laukkoja, En tehnyt niitä kauheammin, kunhan sain vain takapään paremmin toimimaan. Sen jälkeen tein rauhallista loppuverryttelyä siirtymisten kera. Näin sain sen vielä rennommaksi, ja samalla jäi aikaa miettiä omaa istuntaakin. Kuvia ei tältä kerralta ollutkaan. Nasun sukupostiin pääset tästä!

Tänään kuitenkin menin toisella lempihepoistani, taino, tänään onkin kyllä kyseessä pienempi kaahari poni. Aiheena oli tänään ihan koulurata, joten teimme valmennuksessa kouluradan osia (mm. kaareva kiemura ura, puhtaat voltit sekä laukka lävistäjä), jotka ovat K. N. special HeB ohjelmasta. Alku verryttelyssä tein käyntiä molempiin suuntiin ja keskityin omaan istuntaani. Tein lähinnä voltteja ja taivutuksia, kun tiesin jo ennakkoon, mitä oli vastaan tulossa, ja siinä olisi älyttömän tärkeää saada taivutukset läpi, muuten ei tulisi yhtään mitään. Sain Rosen (jos joku ei vielä tajunnut, niin menin Rosella, jonka sukupostiin pääset tästä!) aika nopeasti rennoksi, joka oli ihan hyvä, jotta pääsin vaikuttamaan siihen paremmin ja tekemään reittejä paremmin sekä keskittymään ihan omaan istuntaani.  Ravailin sitten ponia rennommaksi, ja rupesin huomaamaan kouluvalmennuksen tehon! En ratsastaisi näin hyvin, mikäli en olisi ryhmää vaihtanut. Aloitettiin sitten tekemään tehtävää, jossa ensin tehtiin päädyissä voltit ja toiselle pitkälle sivulle loiva kiemuraura. Tämä tehtävä meni ensin kaahailuun, kunnes sain sen rauhoittumaan, ja tämän jälkeen Rose kulki paljon paremmin avuilla. Laukkaa otettiin yksitellen molemmin suuntaisilla lävistäjillä. Ne meni kaahailuun aika pitkälti, mutta kyllä tunnilta hyviäkin pätkiä löytyi! Nyt kuviin, ja sen jälkeen voitte erikoispostauksia ehdotella kommenteissa! "

Tästäpäs tuleekin pitkä postaus. Nyt kuvat.









maanantai 15. kesäkuuta 2015

4. Kauhistus

Tämän päiväinen katkelma tulee kohtuulisen vanhasta postauksesta, jossa menin nykyisellä lemppari ponillani, Rosella. Olen kirjoittanut tämän 7. marraskuuta 2014, vaikka tämä tunti olikin jo 1. marraskuuta 2014:


" Elikkäs lauvantaina tunnilla oli muuten vähän isompia ponskeja, jotka luokiteltaisiin "normaalia" isommiksi hevosiksi, nämä olivat Rommi, Nasu ja Lettu. Tunnilla oli myös "normaali" kokoisiksi luokiteltavia hepposia, Kunkku ja Otto. Minä menin sitten itse tunnin pikku ponilla Rosella. Alkuun kävelimme maneesia ympäri pitkin ohjin ja käveltyämme tarpeeksi menimme tekemään käynnissä puomeista tehdyn "kouluradan" sisälle harjoittelemaan mm. peruutuksia, pysähdyksiä ja voltteja. Alussa Rose teki sitä mitä viimekskin, eli vastusti sisäpohjetta ja mun apuja suuhun. Se on tajuttoman rasittavaa, mutta ruetessani sitä ratsastamaan alas ja eteen, huomasin selkeän eron, kun ponski tuli oikeasti sieltä alle ja lopulta kuolaimelle mukavasti. Harjoittelimme ravissa kahden tyyppisiä lävistäjiä. Ensin mentiin lävistäjää jossa tehtiin pidennykset,ja se oli aivan kauheaa, sillä Rosea täytyi ajaa kauheasti eteen ja sen jälkeen koota taas siihen erittäin pieneen muotoon. Toinen lävistäjä oli se, että mentiin ensin ravissa satulassa istuen ja puolessa välissä lävistäjää siistit siirtymät ja käyntiä 3m ja raville sievästi, ei potkaisemalla, vaan sujuvasti ja toki hevosen pitää kulkea alas- ja eteen. Aikamme tehtyämme näitä edellä mainittuja liikkeitä, rupesimme laukkatreenaamaan. Otettiin laukka a pääty- ympyrällä C- päädyssä. Monet varmasti tietävät juuri sen tunteen kun nostat laukan, poni menee siinä iha ok, jonka jälkeen jarruteltaessa ponski muljauttaa päänsä, pääsee kuolaimen päälle ja ei kuuntele enään yhtään mitään. No Rosella on samatapa, ja neiti tajust tän, ja muljautti päänsä ihan viim,e askelilla laukkaa ja hirveetä "kiito" ravia loppu pätkä. Ope huutaa toisesta päästä maneesia naama punasena suunnilleen, et älä anna sen tehdä noin. Korjasin sitä ravaamalla ensin muodossa ja sen jälkeen pysäyttämällä ja kehumalla oikein tehtyään. Samalla muut menivät ja tekivät laukkaympyränsä. Tämän jälkeen kokeilin uudelleen Rosen kanssa tehtävää ja onnistui huomattavasti paremmin. Tahti pysyi kohtuu tasaisena, ja sen takia sai riittää jo. Sama juttu tehtiin myös toiseen suuntaan. Meillä lähti oikea kone huoltoon ja oon muutenkin ollut vähän laiska ymym, nii tää tulee näin myöhään. Kaisakin kävi pyörähtämässä tässä muutoman päivän ja sit lähti tänään taas hoitoon. Tulee kai postausta Kaisastakin esiviikolla kun tulee kotiin sit hetkeksi pitempään. Kaisa siis medän koira. Julia oli myös kuvaamassa minua ja pikku sisaruksiani, valitettavasti vain siskostani saatiin kuvia. "

Tässäkin vielä näkyy selkeä puhekielen kirjoitus, vaikka eihän tästä nyt periaatteessa niin pitkä aika ole.



sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

3. Kiiltokuva höpinää

Tänään laitan teille katkelman yhdestä vanhasta postauksesta, jonka olen kirjoittanut kauan sitten kiiltokuva tyylillä. Omassa päässä asiat olivat ehkä hieman maan alla, joten tälläistä tekstiä tunneilta 4.10 ja 11.10, jonka olen kirjoittanut 11. lokakuuta 2014:

" Viime viikonloppuna menin Rosella He B-A tunnille ja meillä oli aiheena avotaivutukset. Menin laittamaan Rosen valmiiksi ennen tuntia. Sen jälkeen tunti alkoikin. No kiipesin sit selkään ja aloin käynnissä sitä verkata. Käynnissä tuli hyvin kuulolle uralla ja volteilla. Rosea piti huomattavasti ratsastaa istunnalla. Sit me aloitettiin ravi verkka. Rose tuli siinä alle ja ihanasti muotoon. Ravin jälkeen aloitettiin pieni laukka treeni ympyrällä. Laukka alkoi sujua varsin mallikkaasti sen jälkeen kun sain Rosen kunnolla alas ja eteen. Laukan jäljiltä siirreltiin jälleen käyntiin jotta voitaisiin tehdä ensin voltti ja voltilta tullessa tulisi se avo ihan luonnostaan. Alkuun se tuntui hieman haastavalle, mutta sit opettaja tuli siihen neuvomaan miten kannattaa Rosen kanssa aloittaa. Aloitin ihan sillä muutomalla avolla ja sit se alkoi luistamaan. Se tunne kun oikeesti poni tulee muotoon ja alle.. Saatiin paljon opelta kehuja.

Tänään listassa oli erehdys, sillä en minä enää voi mennä pikkuisella shetlannin ponilla, joten siksi meninkin Beggyllä. Laittelin sit Beggyn valmiiksi tunnille ja sen jälkeempä lähettiinkin maneesiin verkkaamaan. Meillä oli istunta tunti ja tunnin piti eräs toinen valmentaja kuin yleensä. Beggy on todella tammamainen ratsastaa, jonka takia tunnista tuli haastavampi. Ihan ihan aluksi annoin Beggyn venyttää kaulansa ja sit lähin sitä muotoilemaan. Beggy lähti taipumaan ja meillä oli heti kauhean hyvä yhteisymmärrys. Tehtiin tänään sellaista "venyttely kääntö"- tehtävää. Ohjat sisäkäteen, ulkokäsi kurkottaa katseen kera hepan häntää, mutta oman ruumiin on pysyttävä hyvässä ryhdissä. Se todellakin toimii hyvin molemmille. Tänään ei laukattu, mutta loppuverkka meni ihanan sujuvasti. Ratsatusta taas lauvantaina kaksin verroin kun siskoni ratsastaa ekaa kertaa.. "

Ajatella, miten ahkera oon ollut postailemaan puhelimella. Huh. Nykyisin en samaan määrään tekstiä pystyisi puhelimella - ainakaan itsekseen. Tältä kerralta en löytänyt kuvia, joten ei voi mitään. 

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

2. Katkelma ensimmäiseltä tunniltani Sorsasalossa

Tänään laitan katkelman syksyltä, 20 syyskuuta 2014:

" Heippa rallaa pitkästä aikaa.. just tuossa ilmoittauduin tunnille vakioksi SORSASALONRATSASTUSKOULUUN.. No mut nyt itse asiaan. Menin tänään Rokolla. Tehtiin tunnilla pohkeenväistöjä käynnissä sekä ravissa. Käynnissä sen ajatuksen saaminen oli helpompaa ja myös kuvio oli helpompi hahmottaa. Käynnissä Roko tuntui tulevan avuille ja istumiseni parantui huomattavasti. Raville siirryttäessä tehtiin ensin helpompaa tehtävää ja se lähti ajatuksen myötä toimimaan hyvin ja heppakin tuli avuille tosi hyvin. Sen jälkeen siirryin Rokon kanssa tekemään sitä vaikeampaa tehtävää. Siinä herra päätti tulla muotoon, ja alkoi taipua ihanasti.Se tunne kun pääset kahden kuukauden "tauon" jälkeen hepan selkään, ja se tulee avuille,istunta paranee,heppa menee muotoon ja itse sit rupeet siellä hepan selässä suurin piirtein itkemään.. Roko oli aivan ihastuttavalla päällä ja herra tuli mukavasti kuulolle siinä ja oli tosi pehmeä.Rokoa oli tosi kiva ratsastaa ja aloittaa muotoilemaan siinä heti kun kiipesin sinne selkään alku tunnista.Tunti tuntui minusta tosi hyvälle, ja opetus oli tasokasta. Siksi päädyin nyt sitten vaihtamaan tuonne ratsastamaan. Loppukäynneissä tein kahta kahdeksikkoa ja Roko taipui tosi ihanasti. Opelta saatiin paljon kehuja,sekä tykkäsin tunnin periaatteesta ja siitä että eka tehdään omaan tahtiin sitä helpompaa tehtävää, sen jälkeen aloitetaan ravissa hieman vaikeampi tehtävä, ja lopuksi sit ravissa vaikein tehtävä ja laukka treeniä.Istuntani puolesta saisin istua hieman enemmän takataskuilla ja selkä hieman suorempana. Se oli myös ihanaa sillä opettaja aina mainitsi niistä virheistä ja neuvoi asioissa, toisinkuin edellisillä talleilla mulle ei olla istunnasta mitään mainittu.Istuntaani rupean kehittamään, mut herran kanssa meni laukatkin hyvin ja kyllähän se tästä alkaa sujua. PÄÄSIN KUITENKIN NYT SITTEN HE B tunnille ja ratsastuspostausta tulee joka viikko kerran tai joskus kaksi ja muuten sitten muita postauksia saatte kun vain pyydätte. KUVIA LISÄÄN ENSIVIIKON TIISTAINA. "

Aika pitkän postauksen olin jaksanut väsätä puhelimella. Kuvien laatu on tässä postauksessa jo parempaa, sillä elimme jo tuolloin aikaa jolloin Juulia oli ystäväni, ja sainkin hänet kuvaamaan. Huhhuh, täytyy myöntää, että on näistä kuvista aika paljon kehitytty. Saa huvittua, ja en sanokkaan että näissä kuvissa juurikaan mikään olisi "hyvin", mutta onhan nämä ihan katsomisen arvoisia.

Eihän tästä pitkää tullut, mutta jaksoimpahan kuitenkin vääntää tämän valmiiksi.






lauantai 6. kesäkuuta 2015

1. Koska tahdon pitää toisen blogini..

..koirablogina, siirryn tänne kirjoittamaan. Kirjoitan täällä ratsastustunneistani, ja vanhat postaukset kopioin ja laitan tulemaan joka päivä. Tässä katkelma lauantai 26. huhtikuuta 2014:

" Mulla siis oli tänään estevalkka. Menin sillä tunnilla Rommilla, joka oli aika pirtee ja jopa hieman johtava. Ei me ees ekana hypätty kun jotain ristikoita yksittäisenä,sekä linjana.Sen jälkeen hypättiin jumppaa, ekana innari, jonka jälkeen tokana yks askel. Muuten jumppa meni hyvin, mutta sitte vikoilla sen hypyillä, otin hieman ohjasta, jonka takia en saanut hypätä 70cm okseria. Ihan vikana hypättiin sitä linjaa, jossa eka este oli 70cm ja se jälkeisessä 75cm. Ne meni ihan hemputin hyvin ja Rompalikin oli sitten tyytyväinen. Menin talliin ja purin Rommin. Sitten mentiin muiden tuntilaisten kanssa purkamaan esteitä. Kun oltiin valmiita, menin äitin autolle ja mentiin ajelemaan.Kuvat ©Jenna Varonen " 

Aika paljon olen tuosta kehittynyt näin kokonaisuudessaankin. Mietin tuossa juuri, mitä on tapahtunut tällä aikaa. Kaipa sekin vaikuttaa, kun aloitan yläasteen, ja mietin jo, miten pärjäisin parhaiten siellä. Lisään kuvat vielä tuhon loppuun.

Eivät ole siis blogin normilaatuisia, vaan toisen ihmisen kameralla otettuja (samanlaista pikselimössöä, ei tule olemaan jatkossa..) joten pahoitteluni.