17. Jänöjussin matkassa, vai?

Liiraudella oli siis hyppypäivä viime kuun viimeisellä viikolla, ihan näin kuskin sekä hevosen herättelemiseksi, että ensi kesänä viimeistään olisi tarkoitus startata. Vielä on paljon tekemistä lähestymisissä ja hevosen itsevarmuudessa, sekä uusilla paikoilla olemissessa. Tällä hetkellä Liiraus voisi startata lihaksistonsa mukaan n. 60cm ratana, mutta Liirauden kanssa kannattaa edetä hitaasti, ja niin että hevoselle jää joka kerta hyppäämisestä hyvä mieli.

Tarkoituksena oli siis hypätä Liiraudella toista kertaa kunnolla, jotta L oppisi mahdollisimman hyvin mitä pitää tehdä, kun esteet laitetaan eteen. Liirauden kanssa otettiin vain muutomia hyppyjä, että hyppääminen pysyy mielekkäänä - tolpissa oli vain 60cm sekä este oli ristikko.

Lämmittelin Liirauden raviympyröillä ja siirtymillä. Hilla kuvasi hypyt, mutta kameran tarkennus tietenkin oli aivan loistava.. Miettiessäni tunnetta, kun Liiraus hyppäsi on räjäyttävää. Kaikki se onnellisuus, ylpeys sekä se tunne, kuinka loistava hevonen sulla on alla.

Liirautta hieman jännitti, kun hypättiin pellolla, mutta hyvin se hokaisi, ettei ole mitään pelättävää. Esteelle Liiraus meni käynnissä, kun sitä vähän pelotti. Muutoman onnistuneen hypyn jälkeen menimme vain kerran puomit. Tämän jälkeen Liiraus pääsi tekemään lempihommaansa, eli laukkaamaan mahdollisimman kovaa. Tyttöä oli loppujen lopuksi kohtuullisen vaikea saada enään laukalta kiinni, mutta onneksi Liiraus on sen verran fiksu tyttö, että antaa kuitenkin loppua kohti kiinni yllättävän kiltisti.

16. Päätätkö jäädä mun viereen?

Heippa hei pitkästä aikaa. 

Kuten voitte uskoa, kiirettä on pitänyt. Koulussa piisaa erilaisia isoja projekteja ja kokeita, eikä hevosrintamallakaan helppoa ole ollut, sillä meille 24.7. tuli ravuri/ratsu Pölyliina, Vaurauden sisko sekä Liirauden emä. Liina muutti pois kuitenkin 23.10 uuteen kotiin, jossa se saa kilpailla enemmän raveissa.

Rakkaasta on aina vaikea luopua, mutta välillä on ajateltava hevosen parasta. Muutamat kaksi edellistä talli kertaa ovat olleet haastavia pitää itsensä kasassa, kun kaikki hyvät muistot tulevat mieleen.

Vauraus alkaa muistuttaa lihapullaa mitä leveyteen tulee. Yksikään satula ei ole riittävän leveä, eikä uutta kannata hankkia vain tiineyden ajaksi - eihän nekään ilmaisia ole.

Vauraudenkin kanssa meillä on vielä tiineyden ajaksi tavoitteita. Tavoitteenamme on kasvattaa meidän välistä luottamusta ja mennä kokonaan ilman varusteita. Ukilla oli melkoisen järkyttynyt ilme, kun päästin Vaurauden suoraan tarhasta talliin, vaikka nätisti tyttö käveli yksinään heinää ja väkirehuja syömään. 

Vauraudella olisi tarkoitus ruveta myös ajamaan, mutta se on pimeiden kelien takia jäänyt. Ajokamppeet on pinkissä värissä söpösti. 

Liirauskin alkaa palaamaan omaksi ihanaksi itsekseen. Sen hyppytekniikka on saanut monilta ratsuihmisiltä kehuja ja sen liike on hyvin lennokas. Liiraudesta tulee vielä uutta postausta tällä viikolla, sillä hyppäsimme sunnuntaina. 

Postauksen kuvat c. Hilla

15. Milloin on aika luopua hetkeksi?

Blogissa on nyt ollut aika hiljaista ja siihen on ihan oikeatkin syyt.

V:n jalka revähti tarhassa kesäkuun alussa ja nyt tyttö on lähinnä kävellyt. Pikku hiljaa on otettu ravia mukaan treeniin.

Revähdyksen myötä astutimme tytön ja toissa viikolla varmistui kantavaksi. Tietenkin hieman harmittaa, kun sitten tyttö on pääasiallisesti vuoden vaihteen jälkeen poissa treenistä, mutta varsasta tulee varmasti ihana!

V:n jalan takia menin ennen juhannusta paljon Liiraudella. Juhannuksena sattui kuitenkin tapaturma, sillä jäin Liirauden alle laukassa, kun hevonen ryösti ja sitten kaatui. Tämän takia sain pari viikkoa ratsastuskieltoa ja ortoosin sekä kepit. Ratsastin kuitenkin jo seuraavana päivänä tapaturmasta V:llä ilman satulaa.

Kaatumisen jälkeen minun ja Liirauden treeni on alkanut tökkiä. Tyttö vain pukittelee ja nousee pystyyn eikä liiku eteen. Meillä äiti fysioterapeuttina hieroi oman hevosensa ja totesi, että poni oli hieman jumissa. Hieronnan jälkeenkin ongelmat jatkuivat, mutta vain minun kanssani; kun äiti nousi selkään hevonen oli kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut.

Vikahan ei ole ratsastuksellinen, vaan se että minulle on jäänyt oma alitajuntainen pelko kyseisellä hevosella ratsastamiseen. Päätin, että astun nyt valmentajan saappaisiin hetkeksi aikaa kyseisen hevosen kohdalla, ihan meidän molempien hyväksi ja ratsastan muilla hevosilla.

Viime viikolla saimme trailerin takaisin ja samalla talliin tuli uusi asukas, Liina. Se on tummanruunikko Liirauden emä, jolla on lähinnä ajettu. Äidin ehdotuksesta alan ratsuttamaan Liinaa, ja katsomaan mitä siitä neidistä tulee, eli myös blogiin tulee enemmän Liinasta selästä käsin ja Liiraudesta valmentajan silmin.

Postauksen kuvat c. Ronja. 

14. Paras kaveri selässä ja muuta

Elikkäs viime viikon perjantaina kuvailtiin vähän. Tai no, tarkoitus oli mutteivät kuvat vastanneet yhtään odotuksia, sillä Vauraus ei osannut seistä paikallaan.

Tipuin tyylikkäästi kaksi kertaa enkä edes tiedä hyvää syytä asialle. Kuitenkin nyt on itseltäni SI- nivel selästä paikoiltaan ja viikon ratsastuskielto. (Mistä en tietenkään välitä, ponin treenaaminen on paljon tärkeämpää.)

Nyt hyvien kelien salliessa olemme aloittaneet kuntolaukkamisen, jonka myötä Vauraus on oppinut laukannostot. Tämän takia tiistaina teimme nostoja ensimmäisen kerran kentällä ja vieläpä onnistuneesti!

Sitten jäätävä määrä kuvia!

13. Se miksi en..

Eli se syy miksi blogissa on ollut hiljaista, on yksin kertaisesti se, että yritän päästä edes jotenkin kokeista läpi, ratsuttaa omaa nuorta hevosta ja valmentaa äitiä samaan aikaan. Uskokaa tai älkää; se vie aikaa.

Sen mitä saan olla ilman kiirettä käytän yleensä nukkumiseen tai ihan rentoutumiseen. En pysty edes muistamaan, milloin olisin viimeksi antanut itselleni aikaa vaikka katsoa leffaa ilman että se on muusta pois.

Henkilökohtaisesti muutenkin käytän aikaani mieluummin siihen että keskityn olennaiseen, kuin siihen, että stressaan somea tai muuta vastaavaa.

V:n tilanne on hyvä tällä hetkellä. Tyttö tekee yllättävän hyvät siirtymät jo sekä maastossa että sileällä.

Laukka on vieläkin raaka ja sitä ei olla hirveästi edes treenattu, sillä olen sen vielä lihaskuntoon nähden kokenut tarpeettomaksi.

Meille tulikin viime kuussa hackamore käyttöön maastoon, ettei neiti purisi laukassa kuolaimeen ja ryöstäisi. Enkä muuten tarvitse luentoa siitä ettei minulla ole tarpeeksi pehmeä käsi hommaan, kun sitä te ette sieltä puolelta nää.

Instagramin puolelle laitan yleensä enemmän, koska blogin kirjoittaminen vie paljon aikaa ja vaivaa. On tämä tietenkin kivaa, mutta kuluttavaa.

En halua tehdä tästä pakkopullaa. Se oli joskus, ja sain siitä taas kivaa, kun pidin taukoa.

Itsellä pitää muutenkin olla pois somesta välillä, ihan vain siksi että antaa aikaa muullekkin elämälle ja siksipä toivon, että ette valittaisi asiasta vaikka kuinka tekisi mieli, se ei ainakaan innosta.

Kuitenkin loma lähenee ja siksipä voisin sanoa, että postauksia voisi tulla parikin viikkoon..

12. Red lights means danger.

Tämä on se postaus mitä olen viivytellyt kolme viikkoa. Näiden viikkojen aikana on tapahtunut niin hirveästi kehitystä.

Uudet satulat, me Vaappanan kanssa saatiin koulusatula ja Liiraus sai yleissatulan.

Ensimmäinen laukka ilman kiitoravia nostettiin pari viikkoa sitten maastossa pitkällä suoralla minun pyynnöstä, eli mentiin laukkaa hallitusti pyydettäessä.

Saatiin samalla viikolla meille kenttä tallille ja kentälle valot. Näin ollen ei ole tarvinnut enään ratsastaa pimeässä - edes iltaisin.

9.3. Avattiin blogin instagram, @teamkukkaslahti

Hipsulteltiin kentän saamisesta seuraavalla viikolla ilman satulaa.

Viime viikolla tehtiin ainoastaan kentällä työskentelyä tiistaina ilman satulaa, perjantaina satulalla ja sunnuntaina satulalla.

Ja nyt kerron hieman sunnuntain tunnista Vaappanan kanssa.

Käveltiin normaalisti vain tallin pihasta kentälle ja alettiin kävelemään alku käyntejä. Aloitin itsekseni siinä ravailemaan ja miettimään vähän, että miten minusta tuntuu, että jalustimet olisivat lyhyemmät kuin viimeksi. Siitä tuumasta toimeen rupesin sitä siinä pyörittelemään kunnes Ronja alkoi antamaan vinkkejä. 

Jatkettiin ravityöskentelyä, sillä kentällä ei voinut laukata. Otettiin kuitenkin videoita teille, mutta ei saatu niitä leikattua.

11. Vauraus

Sunnuntaina (21.2.) tuli täysin uusi elämys. En ole ikinä aiemmin ratsastanut kokemattomalla ravisukuisella suomenhevostammalla. Nyt sekin on tehty.


Vauraus on hyvin utelias ja omatoiminen. Se liikkuim täysin omalla moottorilla, mutta nyt muutomalla sitä seuranneella kerralla ei ole oikein tahtonu liikkua, joten olen ottanu tneitillä kannukset käyttöön.

Peruskuntoa ei aloittaessa lähes ollenkaan ollut. Nyt Vauraus on huomannut kuinka kiva on liikkua kun on alkanut lihaksia tulla pikkuhiljalteen.

Eilen vauhtia oli niinkin paljon, että ratsastus kerta päättyi rajuun tippumiseen ja aivotärähdykseen.

Ratsastimme äidin kanssa pellolle ja huomasin heti, että neidillä oli aika paljon virtaa. Äiti teki voltteja, kun minä tappelin V:n kanssa siitä, onko meillä ollenkaan jarruja tai suostutaanko olemaan ulkoavuilla.

Vastaus oli selkeä ei. Pyörittelin hepan kohtuullisen pehmeäksi ja otin sen jälkeen ravia. Ravissa Vaappana puri kuolainta ja tämän takia pyörittelin sitä ympyrällä.

Kun saatiin jonkin näköinen rauha menoon, lähdettiin ottamaan laukkaa pellon kulmasta toiseen. Vauhti kuitenkin vain kiihtyi kiihtymistään ja minulla ei meinannut olla jarruja. Jostain syystä löysin ne onnekseni. Toinen laukkapätkä meni lähes samalla tavalla, paitsi jarrut oli. Ainakin melkein.

Kolmannen laukkapätkän otin itsekseni ja alku sujuikin hyvin. Laukkasin kohtuullisen kovaa (kiitolaukkaa) ja alusta oli epätasainen. Vauraus kompastui omiin jalkoihinsa ja minä lensin sen kaulan yli päälleni ja jäin alle.

Itkin. Itkin, koska olin shokissa. Itkin, koska minuun sattui. Minun teki mieli jäädä lumihankeen itkemään, mutta nousin ylös ja lähdin kävelemään kohti tallia pellolta, jolloin äitini talutti Liirausta minua kohden ja kysyi sattuiko pahasti.

Kävelimme yhdessä tallille, jossa Vauraus oli jo purettuna tallissa, kun se rymäkässä oli lähtenyt tallille itse.

Menin karsinaan ja itkin. Halasin hevosta ja sanoin ettei sillä ole mitään hätää. Annoin sille leipää, samalla kun mussutin palaa samasta leivästä. Laitoin fleeceloimen aivan läpimärälle hevoselle ja suukotin sen otsaa. Sen jälkeen kiitin sitä.


Astuttuani ulos tallista äitini sanoi minulla olevan aivotärähdys.

Vähän vilkkaampi ratsastuskerta eilen, mutta eiköhän tämä tästä. Huomisissa olisi tarkoitus nousta taas satulaan.