12. Red lights means danger.

Tämä on se postaus mitä olen viivytellyt kolme viikkoa. Näiden viikkojen aikana on tapahtunut niin hirveästi kehitystä.

Uudet satulat, me Vaappanan kanssa saatiin koulusatula ja Liiraus sai yleissatulan.

Ensimmäinen laukka ilman kiitoravia nostettiin pari viikkoa sitten maastossa pitkällä suoralla minun pyynnöstä, eli mentiin laukkaa hallitusti pyydettäessä.

Saatiin samalla viikolla meille kenttä tallille ja kentälle valot. Näin ollen ei ole tarvinnut enään ratsastaa pimeässä - edes iltaisin.

9.3. Avattiin blogin instagram, @teamkukkaslahti

Hipsulteltiin kentän saamisesta seuraavalla viikolla ilman satulaa.

Viime viikolla tehtiin ainoastaan kentällä työskentelyä tiistaina ilman satulaa, perjantaina satulalla ja sunnuntaina satulalla.

Ja nyt kerron hieman sunnuntain tunnista Vaappanan kanssa.

Käveltiin normaalisti vain tallin pihasta kentälle ja alettiin kävelemään alku käyntejä. Aloitin itsekseni siinä ravailemaan ja miettimään vähän, että miten minusta tuntuu, että jalustimet olisivat lyhyemmät kuin viimeksi. Siitä tuumasta toimeen rupesin sitä siinä pyörittelemään kunnes Ronja alkoi antamaan vinkkejä. 

Jatkettiin ravityöskentelyä, sillä kentällä ei voinut laukata. Otettiin kuitenkin videoita teille, mutta ei saatu niitä leikattua.

11. Vauraus

Sunnuntaina (21.2.) tuli täysin uusi elämys. En ole ikinä aiemmin ratsastanut kokemattomalla ravisukuisella suomenhevostammalla. Nyt sekin on tehty.


Vauraus on hyvin utelias ja omatoiminen. Se liikkuim täysin omalla moottorilla, mutta nyt muutomalla sitä seuranneella kerralla ei ole oikein tahtonu liikkua, joten olen ottanu tneitillä kannukset käyttöön.

Peruskuntoa ei aloittaessa lähes ollenkaan ollut. Nyt Vauraus on huomannut kuinka kiva on liikkua kun on alkanut lihaksia tulla pikkuhiljalteen.

Eilen vauhtia oli niinkin paljon, että ratsastus kerta päättyi rajuun tippumiseen ja aivotärähdykseen.

Ratsastimme äidin kanssa pellolle ja huomasin heti, että neidillä oli aika paljon virtaa. Äiti teki voltteja, kun minä tappelin V:n kanssa siitä, onko meillä ollenkaan jarruja tai suostutaanko olemaan ulkoavuilla.

Vastaus oli selkeä ei. Pyörittelin hepan kohtuullisen pehmeäksi ja otin sen jälkeen ravia. Ravissa Vaappana puri kuolainta ja tämän takia pyörittelin sitä ympyrällä.

Kun saatiin jonkin näköinen rauha menoon, lähdettiin ottamaan laukkaa pellon kulmasta toiseen. Vauhti kuitenkin vain kiihtyi kiihtymistään ja minulla ei meinannut olla jarruja. Jostain syystä löysin ne onnekseni. Toinen laukkapätkä meni lähes samalla tavalla, paitsi jarrut oli. Ainakin melkein.

Kolmannen laukkapätkän otin itsekseni ja alku sujuikin hyvin. Laukkasin kohtuullisen kovaa (kiitolaukkaa) ja alusta oli epätasainen. Vauraus kompastui omiin jalkoihinsa ja minä lensin sen kaulan yli päälleni ja jäin alle.

Itkin. Itkin, koska olin shokissa. Itkin, koska minuun sattui. Minun teki mieli jäädä lumihankeen itkemään, mutta nousin ylös ja lähdin kävelemään kohti tallia pellolta, jolloin äitini talutti Liirausta minua kohden ja kysyi sattuiko pahasti.

Kävelimme yhdessä tallille, jossa Vauraus oli jo purettuna tallissa, kun se rymäkässä oli lähtenyt tallille itse.

Menin karsinaan ja itkin. Halasin hevosta ja sanoin ettei sillä ole mitään hätää. Annoin sille leipää, samalla kun mussutin palaa samasta leivästä. Laitoin fleeceloimen aivan läpimärälle hevoselle ja suukotin sen otsaa. Sen jälkeen kiitin sitä.


Astuttuani ulos tallista äitini sanoi minulla olevan aivotärähdys.

Vähän vilkkaampi ratsastuskerta eilen, mutta eiköhän tämä tästä. Huomisissa olisi tarkoitus nousta taas satulaan.