Sunnuntaina (21.2.) tuli täysin uusi elämys. En ole ikinä aiemmin ratsastanut kokemattomalla ravisukuisella suomenhevostammalla. Nyt sekin on tehty.
Vauraus on hyvin utelias ja omatoiminen. Se liikkuim täysin omalla moottorilla, mutta nyt muutomalla sitä seuranneella kerralla ei ole oikein tahtonu liikkua, joten olen ottanu tneitillä kannukset käyttöön.
Peruskuntoa ei aloittaessa lähes ollenkaan ollut. Nyt Vauraus on huomannut kuinka kiva on liikkua kun on alkanut lihaksia tulla pikkuhiljalteen.
Eilen vauhtia oli niinkin paljon, että ratsastus kerta päättyi rajuun tippumiseen ja aivotärähdykseen.
Ratsastimme äidin kanssa pellolle ja huomasin heti, että neidillä oli aika paljon virtaa. Äiti teki voltteja, kun minä tappelin V:n kanssa siitä, onko meillä ollenkaan jarruja tai suostutaanko olemaan ulkoavuilla.
Vastaus oli selkeä ei. Pyörittelin hepan kohtuullisen pehmeäksi ja otin sen jälkeen ravia. Ravissa Vaappana puri kuolainta ja tämän takia pyörittelin sitä ympyrällä.
Kun saatiin jonkin näköinen rauha menoon, lähdettiin ottamaan laukkaa pellon kulmasta toiseen. Vauhti kuitenkin vain kiihtyi kiihtymistään ja minulla ei meinannut olla jarruja. Jostain syystä löysin ne onnekseni. Toinen laukkapätkä meni lähes samalla tavalla, paitsi jarrut oli. Ainakin melkein.
Kolmannen laukkapätkän otin itsekseni ja alku sujuikin hyvin. Laukkasin kohtuullisen kovaa (kiitolaukkaa) ja alusta oli epätasainen. Vauraus kompastui omiin jalkoihinsa ja minä lensin sen kaulan yli päälleni ja jäin alle.
Itkin. Itkin, koska olin shokissa. Itkin, koska minuun sattui. Minun teki mieli jäädä lumihankeen itkemään, mutta nousin ylös ja lähdin kävelemään kohti tallia pellolta, jolloin äitini talutti Liirausta minua kohden ja kysyi sattuiko pahasti.
Kävelimme yhdessä tallille, jossa Vauraus oli jo purettuna tallissa, kun se rymäkässä oli lähtenyt tallille itse.
Menin karsinaan ja itkin. Halasin hevosta ja sanoin ettei sillä ole mitään hätää. Annoin sille leipää, samalla kun mussutin palaa samasta leivästä. Laitoin fleeceloimen aivan läpimärälle hevoselle ja suukotin sen otsaa. Sen jälkeen kiitin sitä.
Astuttuani ulos tallista äitini sanoi minulla olevan aivotärähdys.
Vähän vilkkaampi ratsastuskerta eilen, mutta eiköhän tämä tästä. Huomisissa olisi tarkoitus nousta taas satulaan.
Vauraus on hyvin utelias ja omatoiminen. Se liikkuim täysin omalla moottorilla, mutta nyt muutomalla sitä seuranneella kerralla ei ole oikein tahtonu liikkua, joten olen ottanu tneitillä kannukset käyttöön.
Peruskuntoa ei aloittaessa lähes ollenkaan ollut. Nyt Vauraus on huomannut kuinka kiva on liikkua kun on alkanut lihaksia tulla pikkuhiljalteen.
Eilen vauhtia oli niinkin paljon, että ratsastus kerta päättyi rajuun tippumiseen ja aivotärähdykseen.
Ratsastimme äidin kanssa pellolle ja huomasin heti, että neidillä oli aika paljon virtaa. Äiti teki voltteja, kun minä tappelin V:n kanssa siitä, onko meillä ollenkaan jarruja tai suostutaanko olemaan ulkoavuilla.
Vastaus oli selkeä ei. Pyörittelin hepan kohtuullisen pehmeäksi ja otin sen jälkeen ravia. Ravissa Vaappana puri kuolainta ja tämän takia pyörittelin sitä ympyrällä.
Kun saatiin jonkin näköinen rauha menoon, lähdettiin ottamaan laukkaa pellon kulmasta toiseen. Vauhti kuitenkin vain kiihtyi kiihtymistään ja minulla ei meinannut olla jarruja. Jostain syystä löysin ne onnekseni. Toinen laukkapätkä meni lähes samalla tavalla, paitsi jarrut oli. Ainakin melkein.
Kolmannen laukkapätkän otin itsekseni ja alku sujuikin hyvin. Laukkasin kohtuullisen kovaa (kiitolaukkaa) ja alusta oli epätasainen. Vauraus kompastui omiin jalkoihinsa ja minä lensin sen kaulan yli päälleni ja jäin alle.
Itkin. Itkin, koska olin shokissa. Itkin, koska minuun sattui. Minun teki mieli jäädä lumihankeen itkemään, mutta nousin ylös ja lähdin kävelemään kohti tallia pellolta, jolloin äitini talutti Liirausta minua kohden ja kysyi sattuiko pahasti.
Kävelimme yhdessä tallille, jossa Vauraus oli jo purettuna tallissa, kun se rymäkässä oli lähtenyt tallille itse.
Menin karsinaan ja itkin. Halasin hevosta ja sanoin ettei sillä ole mitään hätää. Annoin sille leipää, samalla kun mussutin palaa samasta leivästä. Laitoin fleeceloimen aivan läpimärälle hevoselle ja suukotin sen otsaa. Sen jälkeen kiitin sitä.
Astuttuani ulos tallista äitini sanoi minulla olevan aivotärähdys.
Vähän vilkkaampi ratsastuskerta eilen, mutta eiköhän tämä tästä. Huomisissa olisi tarkoitus nousta taas satulaan.
Hui. Jos hepolla ei tunnu löytyvän jarruja heti alussa niin ei kannata varmaan lähteä enää yhtään lujempaa, varsinkaan jos pohjakin ollut epätasainen. Ja oman hyvinvointisi puolesta ei ole varmasti järkevää aivotärähdyksen jälkeen heti nuosta takaisin satulaan seuraavana päivänä.
VastaaPoistaEn siis kiihdyttänyt yhtään vaan neiti meni ihan omatoimisesti jarrutta (ainakin melkein) ja pellollahan pohja ei ole koskaan täysin tasainen. Tapahtuma oli siis perjantailta, eli on tässä yksi välipäivä ollut. :)
PoistaIhan näin ystävällisesti jos sinä yksin olet tuota kouluttamassa eteenpäin, voi olla että se ei tule tapahtumaan. Suosittelen lämpimästi valmentajaa rinnalle, jonka kanssa käytte sitten läpi tähtäytymistä tms. Suosittelen kouluvalmentajaksi Vuokkoa ja estevalmentajaksi Terhiä. :)
VastaaPoistaJa huom, sanoin vain JOS.
En ole tätä yksin yksin viemässä eteenpäin, mutta tällä hetkellä neiti on sellaisessa lihaskunnossa ettei sitä viitsi viedä ihmisten ilmoille; se ei jaksa työskennellä edes sitä 60min ravi- ja käyntityöskentelyä,joten ei valmennuksesta olisi mitään hyötyä.
VastaaPoistaMyöhemmin on kuitenkin tarkoitus mennä valmennukseen, en vain vielä tiedä milloin.