Blogissa on nyt ollut aika hiljaista ja siihen on ihan oikeatkin syyt.
V:n jalka revähti tarhassa kesäkuun alussa ja nyt tyttö on lähinnä kävellyt. Pikku hiljaa on otettu ravia mukaan treeniin.
Revähdyksen myötä astutimme tytön ja toissa viikolla varmistui kantavaksi. Tietenkin hieman harmittaa, kun sitten tyttö on pääasiallisesti vuoden vaihteen jälkeen poissa treenistä, mutta varsasta tulee varmasti ihana!
V:n jalan takia menin ennen juhannusta paljon Liiraudella. Juhannuksena sattui kuitenkin tapaturma, sillä jäin Liirauden alle laukassa, kun hevonen ryösti ja sitten kaatui. Tämän takia sain pari viikkoa ratsastuskieltoa ja ortoosin sekä kepit. Ratsastin kuitenkin jo seuraavana päivänä tapaturmasta V:llä ilman satulaa.
Kaatumisen jälkeen minun ja Liirauden treeni on alkanut tökkiä. Tyttö vain pukittelee ja nousee pystyyn eikä liiku eteen. Meillä äiti fysioterapeuttina hieroi oman hevosensa ja totesi, että poni oli hieman jumissa. Hieronnan jälkeenkin ongelmat jatkuivat, mutta vain minun kanssani; kun äiti nousi selkään hevonen oli kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut.
Vikahan ei ole ratsastuksellinen, vaan se että minulle on jäänyt oma alitajuntainen pelko kyseisellä hevosella ratsastamiseen. Päätin, että astun nyt valmentajan saappaisiin hetkeksi aikaa kyseisen hevosen kohdalla, ihan meidän molempien hyväksi ja ratsastan muilla hevosilla.
Viime viikolla saimme trailerin takaisin ja samalla talliin tuli uusi asukas, Liina. Se on tummanruunikko Liirauden emä, jolla on lähinnä ajettu. Äidin ehdotuksesta alan ratsuttamaan Liinaa, ja katsomaan mitä siitä neidistä tulee, eli myös blogiin tulee enemmän Liinasta selästä käsin ja Liiraudesta valmentajan silmin.
Postauksen kuvat c. Ronja.
Postauksen kuvat c. Ronja.
